Yhteislenkit

Maastoyhteislenkkiläisiä lähtöpaikalla Aren aukiolla.Seuratoiminnan runkona ovat yhteiset lenkit, joita poljetaan useita viikoittain. Lenkkejä ajetaan ympäri vuoden, mutta vilkkain kausi ajoittuu toukokuun ja syyskuun välille.

Säännöllisten yhteislenkkien valikoimassa on peruskunto-, maantie- ja maastopyöräilyä, polkupyörätrialia sekä ohjattuja juniori- ja kevyitä maastolenkkejä.

Yhteislenkit ovat kaikille avoimia ja jokainen on lenkeille tervetullut – yhdessä ajaminen on hauskempaa! Jos lenkeillä käy säännöllisesti, seurajäsenyyttä luonnollisesti suositellaan. Seura tukee lenkkejä mm. EA-tarvike- ja karttahankinnoilla sekä kouluttamalla vetäjiä esimerkiksi ensiaputaitoihin.

Yhteislenkit toimivat yleensä siten, että osallistujat kerääntyvät sovittuun aikaan lähtöpaikalle ja yhdessä sopivat mihin suuntaan, millä vauhdilla, millaisessa maastossa ja miten kauan poljetaan. Seuran vastuuhenkilöitä ei välttämättä aina osallistu lenkeille, vaikka yleensä näin tapahtuukin. Ohjatuilla yhteislenkeillä puolestaan on vetäjä, joka vapaamuotoisesti ohjaa porukkaa.

Lenkeillä on aina eri kuntoisia pyöräilijöitä, joten tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan jakaudutaan alaryhmiin. Lenkeillä pyritään ajamaan hitaimman mukaan, eikä ketään jätetä. Jokaisen lenkeillä kävijän onkin syytä ajatella muita mukana olevia – ja erityisesti niitä hieman hitaampia polkijoita. Yhteislenkeillä ei ole tarkoitus ajaa kilpaa. Tarvittaessa lenkeillä saa kokeneemmilta opastusta ajamiseen, varusteisiin ja välineisiin. Osa lenkkiläisistä yleensä oikaisee muiden menojen vuoksi kotiin muita aiemmin.

Kypärän käyttö on lenkeillä pakollista. Lenkeillä on ajettava liikennesääntöjen mukaan ja noudatettava mahdollisesti mukana olevien vastuuhenkilöiden ohjeita. Lenkeille osallistutaan omalla vastuulla, joten olethan huolehtinut vakuutusturvastasi! Jäsenenä voit hankkia Pyöräilyunionin harrastepyöräilijän vakuutuksen eli ns. Fillaripassin, joka maksaa alle 16-vuotiaille 14 € ja yli 16-–69-vuotiaille 23 €. Jos ajat myös kisoja, niin tarvitset vakuutuksellisen lisenssin. Fillaripassista ja lisenssistä löydät lisätietoja täältä.

Lenkkien lähtöpaikkana toimii Aren aukio Kolmikulman edessä, Puistokadun ja Kauppakadun risteyksessä. Juniorimaastolenkit lähtevät Torilta.

Säännöllisistä lenkeistä tai niiden kohteista ei tiedoteta erikseen. Vain merkittävimmistä, yleensä retkityyppisistä, lisälenkeistä tiedotetaan sähköpostilistoilla.

Säännöllisten lenkkien aikataulut ja muut lisätiedot löytyvät täältä.

Lenkeistä keskustellaan foorumilla, jonka kautta jokainen voi myös ehdottaa lisälenkkejä ja hakea lenkkiseuraa.


PERUSOHJEITA LENKEILLÄ KÄVIJÖILLE

  • Ota mukaan riittävästi juomista ja energiapitoista naposteltavaa. Näin jaksat paremmin ja ajaminen on mukavampaa.
  • Ota mukaan perushuoltovälineet, näin matka ei kokonaan katkea vahingon satuttuakaan. Perusvälineitä ovat varasisäkumi, pieni pumppu, muutama kuusiokoloavain ja rengasmuovit. Suositeltavaa on pitää matkassa myös pyöräilyyn tarkoitettua monitoimityökalua tyyliin Topeak Hexus.
  • Ota mukaan puhelin onnettomuuden tai pyörän korjaamattoman rikkoutumisen varalta.
  • Pitkille lenkeille kannattaa ottaa mukaan myös vähän rahaa mahdollista kahvi- tms. taukoa varten.
  • Ajattele lenkeillä aina muitakin. Tämä koskee esimerkiksi vauhtia, maastoa, lenkin kestoa ja uusien osallistujien vastaanottamista. Yhteislenkit ovat nimenomaan yhdessä ajamista, eivät omaa sooloilua, varten.
  • Pyritään lenkeillä ajamaan yhtenäisenä letkana. Näin vältetään eksymiset ja pystytään auttamaan muita mahdollisissa ongelmatilanteissa. Viimeistään jokaisessa risteyksessä on jäätävä odottamaan seuraavia – tai menosuunnan pitää varmuudella olla kaikkien tiedossa. Jos porukkaa on mukana paljon, keulalle ja perälle nimetään valvoja. Tarvittaessa jakaudutaan ryhmiin.
  • Jos jollain on ongelmia tai jos sattuu jonkinlainen onnettomuus, tilanne hoidetaan porukalla. Seuran vastuuhenkilöillä on mukana pieniä EA-laukkuja.
  • Jos lähdet lenkiltä ennen muita, muista ilmoittaa tästä muille lenkkiläisille – näin sinua ei etsitä turhaan.

Tervetuloa mukaan! Nähdään lenkeillä!


Viimeksi päivitetty 08.04.2012 21:38