Hyvin suunnitellut ja toteutetut laadukkaat pyöräväylät ovat olennainen tekijä miellyttävässä ja vauhdikkaassa pyöräilemisessä sekä pyöräilyn edistämisessä (ks. lisää Pyöräilyn edistäminen -sivultamme). Hollantilaisten tutkimusten mukaan kunnolliset pyöräväylät vaikuttavat eniten ja pysyvimmin pyöräilyn suosioon. Toistaiseksi Suomessa on kuitenkin keskitytty yhdistettyjen kevytväylien (ja joskus harvoin erillisten pyöräteiden) rakentamiseen ilman tarkkoja kriteereitä toimivista väylistä. Kovin paljon ei ole edes mietitty sitä, millaiset kevyen liikenteen väylät tai pyörätiet ovat helppokäyttöisiä ja pyöräilyyn kannustavia. Tielaitoksen vuonna 1998 laatima ohjeistus Kevyen liikenteen suunnittelu on vanhentunut, eikä sen ohjeita ole juuri muutenkaan noudatettu. Jyväskylässäkin pyöräilyyn soveltuvia reittejä on toteutettu aivan minimikriteerein eli esimerkiksi vain lisäämällä mukulakiviselle jalkakäytävälle pyörätie-liikennemerkki. Yhtään todella laadukasta ja esimerkillistä kevytväylää tai pyörätieosuutta ei Jyväskylässä ole (laadukkain väylä lienee Palokkajärven länsirannalla kulkeva kevytväylä). Jyväskylä on ollut mukana Kevyen liikenteen laatukäytävät -hankkeessa, mutta yhtään laatukäytävää ei ole vielä toteutettu (olemme laatineet kaupungille ja ELY-keskukselle selvityksiä laatukäytäväreiteistä, ks. lisää täältä).

Alla esitämme perustellun näkemyksen siitä, millaisia pyöräväyliä pitäisi toteuttaa.

LAADUKKAAN PYÖRÄVÄYLÄN KRITEERIT

Laadukkaan pyöräväylän on oltava mahdollisimman helposti käytettävä. Toisin kuin suuri osa nykyisistä pyöräreiteistä, laadukas pyöräväylä mahdollistaa sujuvan, turvallisen, miellyttävän, ajajan lihasenergiaa säästävän ja pääsääntöisesti myös vauhdikkaan ajamisen. Laadukkaalla pyöräväylällä pitää pystyä ajamaan omaa turvallisuutta vaarantamatta ja pyörää rikkomatta noin 25 km/h vauhdilla (keskusta-alueiden ulkopuolella 30 km/h). Laadukkaan pyöräväylän pitää mahdollistaa ajaminen ilman turhia, runsaasti energiaa kuluttavia kiihdytyksiä ja jarrutuksia. Laadukkaalla pyöräväylällä ei ole tarpeettoman raskaita tai keinotekoisia ylämäkiä. Väylän laatuun on voitava luottaa ilman, että tarvitsee jatkuvasti olla varautunut äkkijarrutukseen asfaltin heikon laadun tai muun vastaavan esteen vuoksi. Laadukkaalla pyöräväylällä pitää pystyä ajamaan painavassa lastissa esimerkiksi pyörälaukkujen, peräkärrin ja lastenistuimen kanssa. Laadukas pyöräväylä on tasavertainen liikenneväylä autotien kanssa.

Pyöräilyn pitää olla mahdollisimman kevyttä, nopeaa, sujuvaa ja turvallista, tällöin ihmiset myös pyöräilevät säännöllisesti.

Jotta edellä mainitut tavoitteet täyttyisivät, on laadukkaiden pyöräväylien minimissään täytettävä seuraavat konkreettiset peruskriteerit:

Väylien pitää olla jatkuvia ja yhtenäisiä.

• Valitettavan usein nykyiset pyöräreitit ovat pätkittäisiä sekä laadullisesti että reitistöllisesti. Välillä voi olla kevytväylää tai pyörätietä, välillä jalkakäytävää – ja toisinaan pitäisi siirtyä kadun toiselle puolelle parin sadan metrin matkaksi. Usein reitin jatkuminen ei ole mitenkään selkeästi havaittavaa. Käytännössä liikennesääntöjen mukaisesti ajaminen ja vauhdikkaan juoheva eteneminen ovat usein mahdottomuuksia.
• Reitin pitää mahdollistaa ajaminen ilman, että pitää välillä esimerkiksi siirtyä toiselle puolelle autotietä tai pyörän taluttamiseen. Jatkuvuuden on oltava selvästi ja ajoissa pyörän päältä havaittavaa ja ymmärrettävää – väylillä ei saa tulla vastaan kohtia, joissa pitää pysähtyä miettimään liikennejärjestelyitä, liikennesääntöjä tai reitin jatkumista.
• Pyöräilemisen ei pidä vaatia monimutkaisen tieliikennelainsäädännön seikkaperäistä tuntemusta – pyöräväylien katkoskohdissa liikkuminen on monesti liikennesääntöjen kannalta erittäin tulkinnanvaraista.
• Jatkuvuus ja yhtenäisyys ei tarkoita sitä, että joka paikkaan pitäisi päästä yhdistettyä kevytväylää tai pyörätietä pitkin. Keskusta- tai asuntokaduilla, joilla autojen nopeudet ovat alhaiset, reitti voi mainiosti kulkea ajoradoilla tai niiden reunaan merkityillä pyöräkaistoilla. Ajoradalla pyöräileminen on usein selvästi nopeampi, juohevampi ja turvallisempi vaihtoehto kuin mutkitteleminen jalankulkijoiden seassa kapealla yhdistetyllä kevytväylällä. Tutkimusten mukaan pyöräileminen ajoradalla on myös selvästi turvallisempaa kuin kevytväylällä – suurin osa pyöräilijän kuolemaan johtavista onnettomuuksista sattuu yhdistetyn kevytväylän ja ajoradan risteyksissä. Liikennesääntöjä pitäisi lisäksi muuttaa siten, että autotiellä ajaminen olisi sallittua viereisestä kevytväylästä huolimatta – suuri osa yhdistetyistä kevytväylistä on nykyään soveltumattomia lasti- tai nopealle pyöräilylle.
• Jatkuvuuteen ja yhtenäisyyteen vaikutetaan esimerkiksi reitin linjauksilla, opasteilla, liikennemerkeillä, ajoratamerkinnöillä, väylän leveydellä, pinnoitteen laadulla sekä liittymä- ja risteysjärjestelyillä.
• Väylien jatkuvuuden on ulotuttava kaikkiin keskeisiin kaupunkikohteisiin – näihin on päästävä pyöräillen mahdollisimman lähelle. Tämä myös tuo pyöräilylle kilpailuetua.
• Myös talvihoidon on oltava jatkuvaa ja yhtenäistä – valitettavan usein kevytväyliä aurataan pätkittäin.

Reitistön eri osuuksia on suunnattava erilaiseen käyttöön.

• Reitistö voi koostua pääreiteistä, tavallisista pyöräteistä, yhdistetyistä kevytväylistä sekä yhdistetyistä auto- ja pyöräkaduista.
• Erityisesti pääreitit on toteutettava korkealaatuisina, mahdollisimman paljon muista väylistä erotettuina pyöräilyn valtateinä, jotka mahdollistavat nopean etenemisen keskeisten kohteiden välillä.
• Yhdistetyt kevytväylät ovat toimiva ratkaisu lähinnä rauhallisilla reiteillä, joilla pyöräilijät ja jalankulkijat eivät koko ajan ole vaarassa törmätä toisiinsa.
• Keskusta-alueilla ja rauhallisilla asuntokaduilla ei ole välttämättä mitään oikeaa tarvetta tai edes mahdollista rakentaa erillisiä pyöräteitä tai kevytväyliä, vaan autokadut ja/tai niiden reunaan toteutetut pyöräkaistat voivat toimia selkeimpinä ja turvallisimpina pyöräreitteinä. Yhdistetyillä auto- ja pyöräkaduilla on tärkeää pitää autoliikenteen nopeudet alhaisina.

Väylät pitää tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan erotella erillisiksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi.

• Suomalaiset kevytväylät ovat yleensä yhdistettyjä: väylät on tarkoitettu sekä jalankulkijoille että pyöräilijöille.
• Jalankulku ja pyöräily ovat toisistaan eriäviä liikennemuotoja ja niillä on suuresti erilaiset tarpeet. Kävelijä liikkuu keskimäärin noin 5 km/h, kun taas pyöräilijän pitää pystyä nykyaikaisella liikenneväylällä ajamaan raskaassakin lastissa noin 20–30 km/h.
• Yhdistetyt väylät aiheuttavat tarpeettomia vaaratilanteita ja törmäyksiä sekä hidastavat liikennettä. Käytännössä jalankulkijat ja pyöräilijät yleensä liikkuvat sikin sokin ja jopa ennustamattomasti yhdistetyn väylän eri puolilla – tällöin pyöräilijät joutuvat väistelemään jalankulkijoita ja jalankulkijat hermostuvat pyöräilijöihin. Lisäksi yhdistettyjen kevytväylien ja autokatujen risteykset on erittäin vaikeaa toteuttaa turvallisina ja sujuvasti liikuttavina.
• Suomessa liikennesäännöt eivät mahdollista turvallista ja selkeää liikkumista yhdistetyillä kevytväylillä, koska jalankulkijat saavat kulkea kummalla puolella tahansa. Yhdistetyllä kevytväylällä liikkuminen on yleisesti sekavaa ja tehotonta.
• Yhdistettyjä väyliä on vältettävä erityisesti vilkkaimmilla osuuksilla, joilla on paljon jalankulkijoita ja pyöräilijöitä.
• Erottelu tarkoittaa useimmiten yhden väylän jakamista kahteen osaan välikaistoilla tai merkinnöillä.
• Yhdistetylläkin kevytväylällä erottelua kannattaa käyttää vähintään risteyksissä selkiyttämään kulkemista. Yhdistetyllä suojatiellä liikkuminen on usein erittäin hankalaa, koska jalankulkijat kulkevat koko suojatien leveydellä, eikä pyöräilijälle ole toimivaa ylitysreittiä.

Väylien pitää olla profiililtaan mahdollisimman tasaisia ja oikein kallistettuja.

• Väylät pitää toteuttaa pystygeometrialtaan mahdollisimman tasaisina ja vähän rasittavina.
• Mäkikohdissa leikkausten pitää olla loivia.
• Valitettavan usein kevytväylä on selvästi mäkisempi ja/tai leikkauksiltaan jyrkempi kuin viereinen autotie – tämä kertoo huonosta suunnittelusta ja väärässä paikassa säästämisestä sekä tekee pyöräilystä tarpeettomasti raskaampaa.
• Mutkissa on tarvittaessa käytettävä kallistuksia. Erityisesti on varottava kallistuksia väärään suuntaan. Kallistukset väärään suuntaan ovat vaarallisia erityisesti liukkaalla kelillä ja silloin, kun reitille on levitetty hiekoitussepeliä.

Väylien pitää olla riittävän leveitä.

• Väylien on oltava riittävän leveitä, jotta sujuva ja turvallinen ajaminen myös kohtaamistilanteissa sekä jalankulkijoita ohitettaessa on mahdollista.
• Eniten käytetyillä osuuksilla väylien on oltava riittävän leveitä, jotta reitit voidaan toteuttaa eroteltuina.
• Myös pientareiden on oltava riittävän leveät turvallisten näkemien varmistamiseksi.

Pinnoitteen pitää olla mahdollisimman tasaista ja sileää sekä ehjää.

• Väylillä on yleisesti routa- ja muita pintavaurioita sekä karheaa asfalttia. Kevytväyliä ei usein rakenneta kunnolla.
• Tasainen ja sileä pinnoite vaikuttaa merkittävästi pyöräilyn helppouteen ja keveyteen – kunnollisilla pyöräteillä on käytettävä laadukasta hienojakoista asfalttia.
• Halkeamat, railot ja muut epätasaisuudet ovat turvallisuusriskejä ja niitä pitää reitillä olla mahdollisimman vähän.
• Laadukkaiden pyöräteiden on oltava koko matkaltaan reunoja myöten mahdollisimman tasalaatuista ja samalla johdonmukaisella tavalla päällystettyä.
• Käytännössä laadukkaan pyöräväylän pitää aina olla asfaltoitu. Tämä vähentää pyörän ja pyöräilijän kuraantumista märällä kelillä.
• Myös Suomessa voitaisiin harkita Euroopassa yleisen värillisen tasaisen asfaltin käyttämistä vilkkaimmilla pyöräväylillä.

Väylien pitää olla mahdollisimman suoria ja luontevia.

• Väylillä on voitava ajaa turvallisesti luontevia ajolinjoja käyttäen keskimäärin noin 25 km/h:n nopeudella (keskusta-alueiden ulkopuolella 30 km/h). Väylien on oltava mahdollisimman suoria ja loogisia.
• Pyöräilyä hankaloittavia teräviä mutkia ja suoraviivaisia 90 asteen käännöksiä pitää välttää – suuri osa ajajista ei kuitenkaan noudata tällaisia epäluontevia tai jopa pyörän kääntösäteelle mahdottomia linjauksia vaan säännönmukaisesti oikaisee pientareen tai autotien puolelta. Jyrkät mutkat lisäävät myös kolarivaaraa, koska pyöräilijät eivät pysty noudattamaan mahdottomia väylien linjauksia vaan vaeltavat vastaantulijoiden kaistalle.

Liittymien ja risteysten määrä pitää minimoida. Jäljelle jäävien liittymien ja risteysten pitää olla mahdollisimman selkeitä ja turvallisia.

• Liittymien ja risteysten määrä pitää minimoida – ne hidastavat vauhtia ja tuottavat väylille jopa vaarallisia ongelmakohtia. Liittymien ja risteysten määrä voidaan minimoida reittilinjauksilla ja myös toteuttamalla uusia vähäristeyksisiä väyliä.
• Risteysten ja liittymien on oltava mahdollisimman selkeitä ja turvallisia. On pyrittävä miellyttäviin ja turvallisiin suoriin, tasaisiin ja näkemäongelmattomiin ajolinjoihin.
• Risteyksissä pyöräilyn pääreittien pitää pääsääntöisesti olla etuajo-oikeutettuja. Mikäli pyöräilyä pyritään vakavissaan edistämään, pyöräilijöiden pitää pystyä liikkumaan nopeasti ja esteettömästi.
• Tyypillisesti autotie on monissa risteyksissä muotoiltu autolla ajamisen kannalta miellyttävästi kaarevaksi. Ratkaisu kuitenkin vaikeuttaa jalankulkua ja pyöräilyä, koska kevytväylä seuraa autotien kaarta vähän matkaa ja kääntyy vasta sitten suojatielle. Näin kevytväylälle tulee terävä mutka – ja kadun toiselle puolelle vastaavasti toinen. Ongelmaa korostavat liikennemerkkien sijoittaminen autotien kaaren kohdalle pyöräilijän luonnolliselle suoralle ajolinjalle, kaarien jyrkät reunakiveykset sekä ajoradan ja kevytväylän yhtymäkohtien terävät ja/tai jyrkät reunatuet. Pahimmassa tapauksessa pyörätiellä on jokaisessa risteyksessä kaksi terävää mutkaa, kaksi liikennemerkkiä luonnollisella ajoreitillä sekä yhteensä neljä terävää reunakiveystä (eli suojatien reunoilla ja keskisaarekkeessa). Ajaminen tällaisella reitillä esimerkiksi raskaassa kauppalastissa ei todellakaan ole miellyttävää tai välttämättä edes mahdollista! Mutkat risteysten kohdalla vähentävät turvallisuutta myös siten, että autoilijan on vaikea hahmottaa pyöräilijän ajolinjaa risteysten ylitse.
• Ihanteellisessa risteyksessä pyörätie on täysin suora ja tasainen ilman ainuttakaan reunakiveystä, töyssyä tai mutkaa. Näin liittymän pystyy ylittämään juohevasti ja turvallisesti muuta liikennettä tarkkaillen.
• Talvisin, kun lumi tasoittaa risteyksiä, huomaa ajojäljistä helposti, että osa pyöräilijöistä joka tapauksessa oikaisee mutkikkaiden risteysjärjestelyjen ohi autotien puolelta – eli ajaa luontevaa suoraa reittiä.
• Edellä kuvatun kaltaisia kaikkea muuta kuin pyöräilyä edistäviä – ja parin vuoden sisällä toteutettuja – risteyksiä on esimerkiksi Voionmaankadulla ja Yliopistonkadun remontoidussa päässä.
• Toimivampia risteysjärjestelyjä esitellään esimerkiksi täällä.

Reunatukia ei saa väylillä olla.

• Reunatuet (eli tutummalta nimeltään reunakiveykset; voivat olla betonia tai luonnonkiveä) risteyksissä tekevät pyöräilystä katkonaista, tehotonta ja jopa vaarallista. Terävät reunatuet ovat yleisin syy renkaiden puhkeamiseen ja aiheuttavat myös muita pyörävaurioita kuten vanteiden vääntymisiä ja hajoamisia.
• Myös luonnonkivestä lohkotut – ja samalla pinnaltaan epätasaiset – lähelle nollatasoa asennetut reunakivet ovat pyöräilijälle ongelmallisia.
• Teräviä reunakiveyksiä ja töyssyjä on perusteltu sillä, että ne "hidastavat pyöräilijöiden liian kovaa vauhtia" ja lisäävät näin turvallisuutta – käytännössä on päinvastoin, koska pyöräilijä joutuu keskittymään katuesteiden ylittämiseen oman ajamisen ja muun liikenteen sijasta. Reunakiveykset ja muut esteet vähentävät turvallisuutta merkittävästi.
• Laadukkaalla pyöräväylällä ei ole ainuttakaan reunatukea.
• Jos keskusta-alueella reunakiveyksiä halutaan ehdottomasti käyttää esimerkiksi kaupunkikuvallisista syistä, kaikki kiveykset pitää rakentaa nollatasoon johdonmukaisesti ja kunnolla, ilman mitään teräviä reunuksia ja töyssyjä. Jos osa kiveyksistä on rakennettu nollatasoon ja osa ei, ei pyöräilijä voi koskaan etukäteen tietää tulevan risteyksen hankaluutta – näin nollatasoonkin asetetut kiveykset voivat viedä pyöräilijän huomion ja ajamisesta vauhdin.
• Aivan uusillakin pyöräteillä (esimerkiksi Yliopistonkadulla, Heikinkadulla ja Voionmaankadulla) on runsaasti jopa erittäin huonosti toteutettuja reunakiveyksiä. Olemme antaneet näistä jatkuvasti kriittistä palautetta.

Väylien pitää olla mahdollisimman esteettömiä.

• Reunatukien lisäksi liikennemerkkejä, sähkökaappeja, bussipysäkkejä, montulla olevia kaivonkansia, puiden oksia ja muita esteitä pitää reitillä olla mahdollisimman vähän.
• Esteettömyys mahdollistaa turvallisen, juohevan ja nopean pyöräilyn.
• Kevytväylällä tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat esteet, joita ei voida poistaa, on merkittävä kirkasvärisillä heijastinteipeillä.

Liikennevalojen ja liikennevalopainikkeiden määrä pitää minimoida.

• Liikennevalot hidastavat jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden etenemistä, joten liikennevalollisten risteysten määrä pitää pääreiteillä minimoida.
• Vilkkaimmissa tai muuten vaarallisimmissa risteyksissä liikennevalot ovat tarpeen, joten tällöin pitää minimoida liikennevalopainikkeiden määrä – vihreiden valojen olisi kevytväylillä vaihduttava automaattisesti.
• Liikennevalopainikkeet hidastavat ja hankaloittavat liikennettä sekä kannustavat liikennesääntöjen rikkomiseen.
• Ongelmaa korostaa painikkeiden tyypillinen sijoittaminen aivan kadun reunaan (jotta painikkeeseen ylettyy, pyörä on ajettava puoliksi autotielle) ja kauaksi suoralta pyöräilylinjalta – usein jopa vasempaan reunaan liikennesääntöjen vastaisesti.
• Talvisin liikennevalot usein peittyvät lumikasojen taakse siten, ettei jalkautumatta voi edes päästä painonapin luokse.

Näkemäongelmat pitää minimoida.

• Rehottava kasvillisuus, väärin sijoitetut bussipysäkki- ym. rakenteet, reitin sijoittaminen liian lähelle rakennuksia ja surkeasti toteutetut tunnelit tuottavat runsaasti näkemäesteitä. Näkemäesteet hidastavat pyöräilyä ja aiheuttavat vaaratilanteita.

Tunneleiden ja alikulkujen pitää olla mahdollisimman toimivia ja selkeitä.

• Monet nykyiset tunnelit sijaitsevat montussa ja tunnelin molemmilla puolilla on risteys tai ainakin jyrkkä mutka. Näin tunneliin ajaessaan joutuu jarruttamaan voimakkaasti ja tunnelista pois polkemiseen joutuu käyttämään runsaasti energiaa. Huonosti toteutetuissa näkemiltään riittämättömissä tunneleissa sattuu jatkuvasti vaaratilanteita ja jopa törmäyksiä.
• Tunnelien pitää olla mahdollisimman suoria ja näkemiltään riittävän avoimia. Onnistunut tunneli on sellainen, johon ajaessaan ei tarvitse lainkaan jarruttaa.
• Tunneli ei saisi sijaita montussa. Jos tunneli kuitenkin sijaitsee montussa, sen pitää mahdollistaa lisävauhdin polkeminen ennen tunnelia – näin tunnelista pääsee pois samalla liike-energialla.
• Risteysten sijoittamista tunnelin molemmin puolin pitää kaikin keinoin välttää, samoin jyrkkiä käännöksiä tunnelin läheisyydessä.

Jos reitti kulkee ajoradalla, niin pääsääntöisesti reitti pitäisi aina toteuttaa pyöräkaistoilla ja -taskuilla.

• Jos reitti kulkee keskusta- tai vilkasliikenteisen asuntokadun ajoradalla, niin pääsääntöisesti aina ajoradalle pitäisi toteuttaa pyöräkaistat ja -taskut.
• Pyöräkaistat ovat pyörille varattuja ajoradan osia, jotka merkitään sulkuviivalla tai kokonaan eri värisellä (esim. Suomessa punaisella, Tanskassa sinisellä) asfaltilla (kestävimmät rakennetaan suoraan erivärisestä asfaltista). Pyöräkaistoilla ajetaan yhteen suuntaan ja ajoradan liikennesääntöjen mukaisesti.
• Pyöräkaistat osoittavat tehokkaasti pyöräilijän paikan ja ajolinjat sekä pyöräilijöille että autoilijoille. Näin pyöräkaistat sujuvoittavat liikennettä ja tekevät siitä turvallisempaa.
• Pyöräkaistat vähentävät myös jalkakäytävillä pyöräilyä. Moni suomalainen arastelee ajoradoilla pyöräilemistä – suomalaisethan on pienestä pitäen opetettu pyöräilemään kaikkialla muualla paitsi autojen seassa – ja pyöräilee siksi viereisellä ahtaalla jalkakäytävällä. Pyöräkaista osoittaa pyöräilijän paikan tehokkaasti myös heille.
• Pyöräkaistojen yhteydessä risteyskohtiin pitäisi aina toteuttaa uuden lainsäädännön mahdollistamat pyörätaskut. Pyörätasku on pyöräilijöiden ryhmittymistila ennen liikennevaloja. Pyöräilijät ryhmittyvät punaisiin valoihin autojen eteen, joten tämä lisää turvallisuutta merkittävästi: autoilijat näkevät, mihin pyöräilijä on kääntymässä.

Opasteviitoituksen pitää olla kattavaa ja toimivaa.

• Reitin tärkeimmät kohteet ja jatkoyhteydet on opastettava selkeästi. Kohteiden luo opastamisen lisäksi voidaan merkitä esimerkiksi etäisyyksiä.
• Kevytväylien ja pyöräteiden viitoitus on nykyään pääsääntöisesti erittäin puutteellista – usein vieraissa kaupungeissa joutuu pyöräilemään autoteillä siksi, koska pyöräteitä tai kevytväyliä pitkin ei löydä mihinkään.
• Viittojen pitää sijaita kohtisuoraan pyöräilijää vasten. Viittoja ei saa myöskään sijoittaa liian korkealle. Mitä korkeammalla viitat ovat, sitä huonommin pyöräilijät havaitsevat niitä. Havaitsemisen kannalta ihanteellinen korkeus on noin metri maanpinnasta.

Ajoratamerkintöjen pitää olla selkeitä.

• Pyöräilijöiden katseet ovat tyypillisesti etuviistoon, joten katuun maalatut ajoratamerkinnät ovat tehokas tapa viestiä väylien järjestelyistä.
• Talvisin ajoratamerkinnät eivät pääsääntöisesti näy, mutta sulan maan aikaan käyttäjämäärät ovat kuitenkin suurimmat. Lisäksi ajoratamerkinnät voivat toimia opetuksellisesti, kun merkintöjen perusteella ihmiset oppivat oikeaa liikennekäyttäytymistä.
• Esimerkiksi kaista- ja käännösmerkinnät kannattaa maalata ajorataan.
• Väylän reunoihin kannattaa maalata valkoinen raita helpottamaan pimeäajoa.

Valaistuksen pitää olla riittävää.

• Laadukkailla pyöräväylillä pitää pystyä ajamaan myös hämärinä ja pimeinä vuorokaudenaikoina ilman pelkoa ojaan ajamisesta tai törmäämisestä toiseen kulkijaan.
• Normaalista katuvalaistuksesta suuri osa suodattuu monilla väleillä puiden lehvästöihin, joten kevytväylälle tarkoitettujen valaisimien pitäisi sijaita puiden latvuksia selvästi alempana.
• Mikäli kevytväylä kulkee aivan autotien vieressä, kevytväylän valaistuksen pitäisi olla voimakkaampi kuin autotien – vain näin voidaan taata kevytväylälle riittävä valaistus autonvalojen häikäisyssä ja loisteessa. Autoissa on tehokkaat valaisimet, jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä yleensä ei.
• Hämärässä ja pimeässä liikkumista auttavat myös väylän reunojen maalaaminen sekä heijastinteippien kiinnittäminen mahdollisiin esteisiin.

Talvihoidon pitää olla laadukasta.

• Erityisesti tallautuneen lumen ja loskan auraamiseen pois pyöräteiltä on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.
• Liukkaudenhoitoa tarvitaan erityisesti jalankulkijoiden kannalta – pyöräilijöiden pitäisi talvella käyttää nastarenkaita.

VIDEOITA LAADUKKAISTA PYÖRÄVÄYLISTÄ

Olemme koostaneet YouTube-sivullemme muutamia videoita esimerkillisistä, helposti käytettävistä väylistä.

• Breda, Hollanti
• Houten, Hollanti